maanantai 27. elokuuta 2018

Helppo omenapiirakka

Tämä piirakka on ihanan helppo, koska vatkaimia yms ei tarvita. Ohjeen sain anopiltani joka oli saanut sen siskoltaan. Ohjeesta tulee pellillinen mehevä piirakkaa.


Tarvitaan:
1 kananmuna
2dl sokeria
3,5dl kermamaitoa
100g voisulaa
6dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
4-5 omenaa

Pinnalle:sokeria ja kanelia

Sekoita muna ja sokeri. Lisää siihen vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä kermamaito vähän kerrallaan puuhaarukalla sekoittaen. Lopuksi joukkoon voisula. 

Kaada taikina pellille. Pilko omenat ja lado taikinan päälle. Ripottele päälle kanelia ja sokeria, paista 200'c uunissa n. 20min. Tarjoile vaniljajäätelön tai kastikkeen kanssa. 


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Paluu blogimaailmaan

Jokos pikkuhiljaa sitä palailisi blogimaailmaankin ☺️ Tämä blogi tulee tästälähin pitämään sisällään kaikkea arkipäivän ruokajutuista niin puutarhan hoitoon (ja sen opetteluun) kuin kissojen hoitoon ja  kaikkeen vähän mitä mieleen tulee. 

Nyt kun muutin vihdoin kauan haaveilemaani omakotitaloon Turun saaristoon ja innostus leipomiseen ja ruuanlaittoon on taas noussut, ajattelin että on aika tehdä uusi paikka johon koota omia reseptejä ja kokeiluja. Tervetuloa mukaan!




keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Omenapiirakka

Hassu kuva. 
Omena-aika on parhaimmillaan ja piirakkaohjeita on monia. Tässä yksi nopea ja varteenotettava vaihtoehto. 

Pohja: 
100g voita
1 kananmuna
1,5dl kaurahiutaleita
1dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl maitoa
1tl leivinjauhetta

Sulata voi mikrossa. Lisää joukkoon muut aineet ja kaada öljyttyyn piirakkavuokaan. 

Täyte: 
4 omenaa raastettuna
kanelia ja sokeria

Levitä omenaraaste pohjan päälle ja ripottele kaneli ja sokeri

Muruseos päälle
50g voita
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria (aito, esim dan sukker 
1,5dl kaurahiutaleita

Sulata voi ja sekoita kaikki keskenään. Ripottele omenoiden päälle. 

Paista 200asteisessa uunissa n. 20-30min uunista riippuen. Nauti vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. 




maanantai 26. syyskuuta 2016

Naudan pihvit

 Meillä syödään aina hyvin kun mies käy nälkäisenä kaupassa :D Hän ostaa usein lohta, nautaa ym mitä mä en juuri ikinä raaskisi ostaa. 

Nämä naudan pihvit on leikattu naudan sisäpaistipalasta. Pihvit on muotoiltu käsin vähän littanammaksi ja paistettu voi-öljy seoksessa muutama minuutti per puoli. Loistava nyrkkisääntö on että kun pihvi alkaa hikoilla (punainen lihasneste nousee pintaan), se on aika kääntää niin saadaan hyvä medium pihvi. Paiston jälkeen pihvit menevät folioon lepäämään siksi aikaa että tehdään muut (tai ainakin pariksi minuutiksi). 

Lisukkeeksi tein tällä kertaa valkosipuliporkkanoita. Eli tikuiksi leikattuja porkkanoita ja viipaleiksi leikattuja valkosipuleita samalle pannulle missä äsken oli pihvit ja paistellaan niitä n. 5-10min, riippuen kuinka kovat porkkanat haluaa. 

Ja salaattia tottakai :) 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kesäkurpitsa-kääröt

Moni tuntee munakasrullat ja suolaiset kääretortut. Mitä sitten tehdään kun viljat ei sovi ja liika proteiinikin saa mahan kippuralle? No lisätään kasviksia mukaan tietty. Täytteeseen voi varioida ihan mitä sattuu jääkaapista löytymään, mulla tähän hävisi juustonloput.
Toivottavasti kuvista saa jotakin selkoa... 

Tarvitaan: 

Taikina:
2 pienehköä kesäkurpitsaa
1valkosipulinkynsi
1tl suolaa
0,5tl mustapippuria
1muna
1dl juustoraastetta
1tl oliiviöljyä

Kesäkurpitsa raastetaan, vskynsi hienonnetaan ja kaikki aineet sekoitetaan. Purista lävikön läpi tai pyyhkeen sisällä liika neste pois. Painele "taikina" pellille ja paista uunissa 180astetta n. 25min. Älä päästä palamaan kuitenkaan. 
Kun pohja tulee uunista, irroittele se varovasti leivinpaperista (varmista vain että irtoaa hyvin)

Täyte:
1,5dl Juustoraastetta 
0,5dl ketsuppia
n. 50g voimakasta koskenlaskijaa
0,5 punasipuli

Hakkaa punasipuli silpuksi. Levitä pohjan päälle ketsuppi ja sipulit ja lopuksi juustot. 
Laita uuniin takaisin 180astetta n. 10-15min kunnes juusto sulaa. Kääri leivinpaperin avulla rullaksi ja leikkaa sopiviksi paloiksi terävällä veitsellä. 


Tämä saattoi olla jopa parempaa seuraavana päivänä, jääkaappikylmänä salaatin kanssa, mutta meni kyllä lämpimänäkin sweet chili-kastikkeen kanssa 







sunnuntai 7. elokuuta 2016

Pätkismuffinit


Näitä tein tossa jossain kohtaa kesää vierasviemisiksi :) Ohje otettu Kinuskikissalta 

Taikina:
1 ps Pätkis Mini Bites -paloja
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ kermaa

Rouhi puolet pätkiksistä, loput menee muffinien sydämmiksi. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen kerman kanssa. Lopuksi sekoita varovasti taikinaan lusikalla tai nuolijalla pätkisrouhe. Jaa taikina 12 muffinivuokaan tai muffinipellille. Laita jokaisen keskelle kokonainen pätkis pala. Paista 225 asteessa n. 12min. 

Kuorrute: 
200g Viola vanilja-tuorejuustoa
2dl kuohukermaa

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Pursottele jäähtyneiden muffinien päälle. 



lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kinkkupiirakka



Tää on tämmöinen nopea iltapalaväsäys :) 

Pohja:
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
100g voita
1dl kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi rasvan kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoita nopeasti kylmä vesi joukkoon ja painele piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla. 

Täyte: 
1pss kinkkusuikaleita
150g juustoraastetta
1,5dl kermaa
100g ruohosipulituorejuustoa
0,5 keltainen paprika
1 kevätsipuli varsineen
1 muna
2rkl sinappia
1tl suolaa

Kaada kinkkusuikaleet, pilkottu paprika ja sipuli sekä puolet juustoraasteesta pohjan päälle. Sekoita keskenään kerma, tuorejuusto, muna, sinappi ja suola. Kaada pohjan päälle ja lopuksi loppu juustoraaste. 

Paista 200 asteisessa uunissa n. 30min.