keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joululaatikot (maksa,- porkkana,- ja lanttulaatikko)

Meillä on ollut monena vuonna jo perinne, että minä, äitini ja siskoni ollaan tehty isot määrät joululaatikoita, josta on riittänyt meille kaikille (myös molemmille veljilleni), laatikot jouluksi. Teimme näin jo silloin kun me kaikki asuttiin vielä "kotona" ja sen jälkeenkin ollaan yhdessä kokattu kaikille, samalla kun veljeni on vahtineet lapsia. 
Tänä vuonna oli poikkeus kun kaikki olivat töissä, paitsi minä ja äitini, niin teimme kahdestaan kaikki laatikot (yhteesä siis 21 laatikollista :D ) 
Ohjeena olemme käyttäneet äitini keittokirjaa 60luvulta :D 

Lanttulaatikko:
(2 isoa foliovuokaa á 0,85l) 

1kg lanttua
1,5dl kermaa
0,75dl korppujauhoja
1 kananmuna
siirappia
suolaa
muskottipähkinää

Pinnalle:
korppujauhoa
voi-nokareita

Kuori lanttu ja keitä paloina kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Turvota korppujauho kermassa ja survo leitetty lanttu (sauvasekoitin on hyvä apu!) Sekoita lanttu, korppujauho-kermaseos, kananmuna ja mausteet. Laita uunivuokaan, päälle korppujauhoa ja voinokareita. Paista uunissa, (mitä matalampi lämpö ja pidempi paistoaika, sitä parempaa!!) 175asteessa n.1h

                                                                                                                                                               

Porkkanalaatikko
(2 isoa foliovuokaa á 0,85l)


1kg porkkanaa
1,5dl puuroriisiä
5dl maitoa
2dl vettä
0,5dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa
siirappia

Päälle:
korppujauhoja
voi-nokareita

Keitä ensin riisipuuro: Kiehauta vesi ja lisää sinne puuroriisi. Kun riisit ovat imeneet melkein kaiken veden, lisää maito ja anna kiehua miedolla lämmöllä vajaa tunti, usein hämmennellen ettei pala ohjaan! Kuori porkkanat, paloittele ja keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Survo porkkanat (sauvasekoitin!!) ja lisää riisipuuron joukkoon. Lisää kerma, kananmuna ja mausteet. Tarkista maku. 
Paista 175asteessa noin tunti (matalampi lämpö ja pidempi paisto-> parempaa) 


                                                                                                                                                              


Maksalaatikko
(3 pientä foliorasiaa á 0,5l)


1dl puuroriisiä
1dl vettä
4dl maitoa
1dl rusinoita
250g jauhettua maksaa (sika tai nauta) 
1 kananmuna
meiramia, suolaa, siirappia

Pinnalle:
Korppujauhoja
voi-nokareita

Keitä ensin risipuuro: Kiehauta vesi ja lisää puuroriisit joukkoon. Kun vesi on lähes loppu, lisää maito ja anna kiehua miedolla lämmöllä reilu 30min (tai kunnes puuro kypsää). Sekoita kaikki aineet keskenään. Laita foliovuokiin, ripottele pinnalle korppujauhoja sekä voinokareita ja paista uunissa foliovuuissa (tai yhdessä isossa) noin 1h, 175asteessa. 


Porkkanalaatikko menossa uuniin.

Maksalaatikot valmiina


2 kommenttia:

  1. Oih, laatikoiden tuoksu leijailee kuvien kautta tänne saakka! <3
    Meillä syötiin myös lanttu-, peruna- ja maksalaatikkoa. Porkkanalaatikon jätin tältä joululta pois sillä sitä ei paljoa tule syötyä. Perunalaatikon ohjeen sain rakkaalta Mammaltani toissa jouluna joka valmistaa maailman parhaat perunalaatikot. Hän opetti minulle sen kirjaimellisesti kädestä pitäen. Resepti on salainen eikä hän ole kertonut sitä muille kuin minulle. Saatan jatkaa perinnettä ja kertoa reseptin eteenpäin vasta mahdollisille lapsenlapselleni aikanaan. ;)

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset vanhat reseptit on ihania! Mua harmittaa ihan suunnattomasti kun oman isoäitini kuollessa joku tädeistäni vei hänen reseptivihkonsa, enkä ole saanut edes katsoa niitä sen jälkeen. Niitä oli monta isoa vihkoa, missä oli hänen ja hänen äitinsä reseptejä ties kuinka kaukaa ja hän oli ihan mahtava leipuri, joten olisin halunnut edes kopioida joitain reseptejä, mutta kukaan ei myönnä niitä vihkoja ottaneensa.. :( Harmi sinänsä..

    Mä tein myös ensimmäisen kerran imellettyä perunalaatikkoa itse tänävuonna, sekä kokeilin bataattilaatikkoa. Itse tykkäsin sen mausteisen makeasta mausta mutta muu perhe ei niinkään välittänyt, joten voi olla että jäi vaan yhteen jouluun se kokeilu. Perunalaatikko kyllä onnistui :)

    VastaaPoista

marinblogi@gmail.com