sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Mahtava päivä


Runosmäen koulun vanhempainyhdistys myi ennen joulua lippuja Turun Linnateatteriin  esitykseen Saikkua, kiitos! Esityksen on käsikirjoittanut Ismo Leikola joten nauru oli taattu. Rooleissa olivat Mikko Kivinen, Kalle Pylvänäinen ja Ville Keskilä. Ostin liput itselleni ja miehelleni. Valitettavasti kuvaaminen oli kielletty joten enempiä kuvia ei sieltä saanut, mutta ihan hurjan hauska esitys oli, ihan parhautta.

Noin viikko sitten mieheni huomasi että Turun klubilla soittaa Battle Beast . Mies halusi päästä senkin näkemään ja koska ovet avautuivat sopivasti teatterin loputtua, mies osti meille liput sinne.

Koska tiedossa oli pitkä ilta, pitää syödä hyvin että jaksaa. Aluksi meidän piti mieheni kanssa käydä ulkona syömässä mutta päätimme kuitenkin vain poiketa paikallisen cittarin lihatiskillä hakemassa olutpossut. Kaksi pihviä painoivat yhteensä melkein 900g joten yksi pihvi riitti meille puoliksi paremmin kuin hyvin :D Liha on kasleria mutta todella mureaa. Olemme testanneet myös "lärvilaudan" mutta se on tosi valkosipulinen ja liian tumakka marinadi meidän makuun. Kilohintakaan ei päätä huimaa, 7e/kg. 

Kuvassa on siis tosissaan puolikas  pihvi, eli koko pihvi olisi lautasen kokoinen :D Lisänä meillä oli Lidlistä saatavia perunakakkuja emmentaljuustolla, ovat todella hyviä (pakaste) Ovat deluxe-tuote.  Sitten oli tomaattia, paitettuja valkosipulisia vihreitä papuja ja kermahaudutettua sipulia, johon ideani sain Mimmiltä, kuten usein muulloinkin.
Pihvin paistoin kypsäksi pannulla, eli noin 5min puoli, mutta koska kyseessä on kassler, pistin sen folion sisässä uuniin 200asteeseen noin puoleksi tunniksi. Samalla laitoin noi perunakakut. Paistoin pavut. Sitten toi kermahaudutettu sipuli sisältää 2keltasipulia ja 1 punaipulin puolikkaina renkaina. Paistettu miedossa lämmössä voissa ja sitten kun ovat pehmenneet lisäsin desin kermaa. muhia sai noin 10min vielä, vaikka levyn otin pois päältä. Voin kertoa että hyvää oli. 

Ennen Battle Beastia oli lämppärinä Brymir. Örinää, mutta mun makuun <3 
Battle Beast veti hyvän keikan, olin eturivissä, niinkuin aina yritän päästä :D 


Tässä vielä video kyseisen bändin biisistä.




Ensikuussa olisi logomossa Sonata Arctica ja Amorphis, niihin täytyy päästä :)
Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen
Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

marinblogi@gmail.com