sunnuntai 10. elokuuta 2014

Buzzaus: BIC Soleil Bella

Pääsin mukaan testaamaan uusia Bic:in höyliä. Ongelmaksi muodostui posti, varsinkin täällä turun päässä oleva posti, joka päätti hukata mun pakettini yli viikoksi. Ensin ninja-postimies pudotti pakettikortin liian suuresta kirjeestä, ilman että ovikello soi. Kortissa oli hakuaika 10min ennen postin sulkeutumista. Kun viikonlopun jälkeen pääsin hakemaan pakettia, ei sitä löytynytkään ja meni perjantaihin että postista soitettiin sen ilmestyneen hyllyyn :O Eli sain paketin 21.7 ja jaettavaksi tarkoitetut höylät piti raportoida 27.7 mennessä. Monikaan ystävistäni ei ehtinyt testamaan tuotetta tuohon päivään mennessä, mutta itselleni sain raporttia että oli oikein loistava höylä ja moni oli tosi mielissään saadessaan testata ennen ostoa. Ja moni sanoi ostavansa, kun kerran toimi niin loistavasti. 


Ennen en ole kokeillut itsekkään näitä moniteräisiä höyliä, mitkä ovat naisille suunnattuja. 

Ajopään 4 liikkuvaa terää: Seuraa kehon muotoja ja vähentää ihoon kohdistuvaa painetta.
 -Pitää paikkansa, polvista ja kainaloista lähti muutamalla vedolla kaikki karvat ilman haavan haavaa. 
Liikkuva pää: Ihanteellinen herkille ihoalueille, kuten kainaloille ja polvitaipeille.
Kosteuttava: XL-voidenauha sisältää pehmentävää kookosmaitoa, joka takaa ihonmyötäisen ja pehmeän ajon. 
-Eikä tullut näpyn näppyä..
10-15 ajokertaa: voidaan tosiaan käyttää näin monesti terien tylsymättä juuri lainkaan
Turvallisempi ajo: Kuminen otepinta ja ergonominen muotoilu. 
Saatavuus: Saatavilla useimmista kaupoista ja hinta noin 8e/3 terää

Tosiaan itse tulen ostamaa näitä lisää kun loppuvat. Olen aivan myyty helppoudesta ja nopeudesta, muutama veto ja karvat on irti, eikä aiheuta hankaumia ta haavoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

marinblogi@gmail.com