Näytetään tekstit, joissa on tunniste jauheliha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jauheliha. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. lokakuuta 2015

Nopea jauhelihakastike


Tämä jauhelihakastike on niin helppo ja nopea tehdä ettei tosikaan. Aikaa menee n. 15min joten ainakaan meidän perheessä ei sen kummemmin tarvi eineksiin turvautua. Mä käytän vallan noita fondeja, antaa ihan erilailla makua ruokaan kuin tavan lihaliemikuutiot. 

Tarvitaan: 

400g (naudan) jauhelihaa
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
suola, mustapippuri
5dl vettä
1,5dl kermaa
2rkl tomaattipyrettä

Silppua sipulit, paista ne jauhelihan kanssa kypsäksi. Lisää vesi ja fondi. Keitä kunnes nestettä on haihtunut tarpeeksi (reilu puolet) ja lisää sitten tomaattipyre ja kerma. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoile perunoiden tai pastan ja salaatin kanssa. 


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kaalikääryleet

Elämäni ihan ensimmäinen kerta kun tein kaalikääryleitä. Oon aina pitäny niitä tosi vaikeina tehdä, tai siis suuritöisinä, koska täytyy keittää ja jäähdytellä ym. Kuulin kikasta että kun pakastaa kaalin, ei sitä tartte keittää. Sitten ihan piruuttani lykkäsin käärylekaalin pakastimeen sunnuntaina ja otin sulamaan tiistai iltana jääkaappiin: lopputulos oli tosi pehmeää ja helposti käsiteltävää kaalia. Oikein yllätyin kuinka helppoja nää sitten olikaan tehdä. Ja nyt, nää ei oo perinteisiä, sisällä ei oo riisi-jauhelihamössöä vaan jauhelihaa, kasviksia ja juustoa. Ja ai että kun oli hyvää, lapsetkin tykkäs. Ja mikä parasta, jostain syystä, jopa tälläinen suolivammainen ihminen pystyi syömään näitä ilman sen suurempia tuskia. 

Tarvitset: 

1,5kg kaali
1kg jauhelihaa
500g (pakaste) suikalejuureksia
2 isoa sipulia
2 valkosipulinkynttä
3/4pkt koskenlaskija juustoa
suolaa, jauhelihamaustetta, mustapippurirouhetta, meiramia

vettä
siirappia

Laita kaalinpää pakastimeen tarpeeksi ajoissa, sen täytyy ehtiä jäätymään ja sulamaan ennen kokkausta. 

Silppua sipulit ja paista ne jauhelihan kanssa. Laita suikalejuurekset joukkoon ja paistele kunnes kasviksetkin alkavat kuullottua, neste häviää ym. Lisää mausteet, tarkista suolaisuus. 

Irroittele kaalinlehdet ja laita jauhelihaseosta jokaisen lehden keskelle. Laita jauhelihan päälle pala juustoa. Taita ensin sivureunat kiinni ja pyöritä alhaalta ylöspäin kiinni. Asettele  tiiviisti uunivuokaan (näillä suhteilla tulee n. 30kpl reilunkokoisia kääröjä) Jatka kunnes aineet loppuu. 

Kun kääryleet ovatr vieri vieressä, valuta päälle tummaa siirappia ja kaada  päälle n. 2dl kiehuvaa vettä. voit laittaa vielä muutaman voinokareen niin tulee oikein hyvää.  Laita uuniin alkuun 225 asteeseen n. 15minuutiksia ja laske sitten uunin lämpö 150 astetta ja hauduttele reilu tunti. Valele välillä paistoliemellä. Nauti puolukoiden ja salaatin kanssa. 


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lihamakaronilaatikko (munaton)


Tällä kertaa tein vähän erilaisen makaronilaatikon. Jääkaapissa oli lähes kokonainen koskenlaskijajuusto joten laitoin sen maito-kerma seoksen kanssa makaronin joukkoon. Tuli toooosi hyvää...

Tarvitaan: 
1pss makaronia
750g naudan jauhelihaa
3dl maitoa
2dl kermaa
sipuli
2 vvalkosipulinkynttä
mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta
1pkt koskenlaskija voimakasta

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista jauheliha ja sipulit. Keitä makaroni kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita jauheliha ja makaroni, lisää mausteet ja pieneksi pilkottu koskenaskija-juusto. Paista uunissa noin 30min, kunnes laatikko alkaa kiinteytyä. Naati ketsupin kanssa :P 


torstai 14. toukokuuta 2015

Täytetyt paprikat ja kesäkurpitsat



Nää on aika näppäriä tehdä, kun ei näihin pakko mitään riisiä ole laittaa. 

Tällä kertaa käytin suippopaprikaa ja kesäkurpitsaa. 

Tarvitaan:
2 suippopaprikaa
1 kesäkurpitsa
400g jauhelihaa
1 sipuli
150g juustoraastetta
Suolaa, mustapippuria, pizzamaustetta

Silppua sipuli. Koverra lusikalla kesäkurpitsoista pehmeä keskusta irti. (se käytetään täytteeseen!) 
Paista jauheliha ja sipuli. Lisää mausteet ja kesäkurpitsan keskusta, paista kunnes neste haihtunut. 
Halkaise paprikat ja poista siemenet. Lisää jauheliha paprikoiden ja kesäkurpitsoiden päälle. Ripottele päälle juustoraaste ja paista 225 asteisessa uunissa noin 20-30min. nauti salaatin kanssa. 



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jauheliha-maksapullat


Teen aika usein näitä. Maksaahan ei nyt kovin usein saisi syödä, mutta nää on niin kamalan hyviä. Meillä lapsilla nää jakaa mielipiteen täysin, nuorempi pyytää näitä aina ja toinen voi pahoin kun haistaa maksan :D 

Ainekset:
700g nauta-sika jauhelihaa
350g jauhettua maksaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
meiramia, suolaa, mustapippuria

Pilko sipulit pieneksi hakkeeksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Taikina on tosi löysää mutta siitä saa käsin otettua kokkareita pellille. Toki apuna voi käyttää jauhoja ja pistää niitä taikinaankin mutta koska olen täysin viljattomalla, niin tällä ohjeella tein. 

Uunissa 225'c noin puoli tuntia.

Tarjoile muusin ja vihannesten kanssa. Namia.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Jauhelihapiiras

Viime yhteishyvän ruokaliitteessä oli tosi hyvänoloinen jauhelihapiirakan resepti. Tässä alla:
 
Pohja
2,5 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 dl ruisleseitä
6 dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 rkl öljyä
Täyte
1 rasia herkkusieniä
400 g jauhelihaa
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
2 tl oreganoa
2 paprikaa
1 prk kermaviiliä
2 rkl tomaattisosetta
150 g juustoraastetta 
 
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sokeri, suola ja leseet. Vatkaa joukkoon puolet jauhoista. Lisää öljy ja loput jauhot. Alusta tasaiseksi taikinaksi. Kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
Viipaloi sienet. Paahda ne kuivalla pannulla ja siirrä odottamaan. Kuori ja suikaloi sipulit ja murskaa valkosipulit. Paista jauheliha. Lisää sipulit. Sekoittele hetki. Paloittele paprikat, sekoita ne sienten ja mausteiden kanssa jauhelihaan.
Sekoita kermaviili, tomaattisose ja puolet juustoraasteesta. Kauli taikina leivinpaperoidun uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä taikinalle jauhelihaseos ja päälle kermaviiliseos. Ripottele päälle loppu juustoraaste. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Tää oli tosi hyvän makuista, seuraavan kerran vain laitan kermaviilin ja juustoraasteen jo jauhelihan sekaan, turhan vaikea koittaa saada jauhelihan päälle.. 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tosi simppeli jauhelihapizza (pellillinen)

Pohja:
1pss kuivahiivaa
2dl vettä
5-6dl vehnäjauhoja
 3rkl öljyä
ripaus sokeria

Sekoita hiiva ja sokeri vehnäjauhoihin. Lämmitä vesi reilu kädenlämpöiseksi, sekoita öljy ja jauhot kunnes irtoaa kulhosta. Anna kohota liinan alla 20min.

Täyte:
400g jauhelihaa
2isoa valkosipulinkynttä
1iso sipuli
1dl vettä
4rkl tomaatipyrettä
suolaa, mustapippuria, oreganoa

200g juustoraastetta

Paista jauheliha, silputtu sipuli ja valkosipuli. Lisää vesi, tomaattipyre ja mausteet. Anna maustua ja poreilla hetki. 

Kauli taikina pellinkokoiseksi levyksi leivinpaperin päälle. Kaada jauhelihakastike siihen, levitä päälle juustoraaste ja pistä uuniin 200astetta n 20min.


torstai 11. syyskuuta 2014

Kaalilaatikko

Simppeli ruoka, jota meillä syödään usein. Hyvää ja halpaa, sopii opiskelijankin kukkarolle, joka itsekkin tätä nykyä olen :) 


2kg kaalia
800g jauhelihaa
iso sipuli
1prk creme bonjour-valkosipuli ja yrtti ranskankermaa
3 isoa porkkanaa
1dl kermaa
suolaa, meiramia, pippuria, rakuunaa
siirappia

Pilko kaali. Silppua sipuli ja paista tilkassa öljyä se ja jauheliha. Laita kaikki ainekset uunivuokaan, anna muhia 175 asteisessa uunissa reilu 1,5h. Jälkilämmöllä vielä 30min-1h ja avot kun on hyvää. Tarjoile puolukkasurvoksen ja salaatin kanssa.

lauantai 23. elokuuta 2014

Bulls eye (jauhelihapata)

Niin. Googlettelin jauheliharuokia tylsyyksissäni tänään. Ainainen kastike,pihvi, keitto ym alkaa tympiä. Jotain erilaista, mutta mitä?

No niinpä löysin monen mutkan takaa Bulls eye-ruuan Sanaa ja sapuskaa-blogista. Innostuin heti. Alkujaan resepti on lähtöisin Kotiäidin 3K-blogista ja tässä tulee nyt mun versio ruuasta. Tää on ihan hillittömän tuhtia tavaraa. 

Mun mieheni on sellainen että salaatti ja porkkanaraaste uppoaa, mutta kaikki muu kasvis jää lautaselle. Oli kyse sitten kesäkurpitsasta tai mistä vaan "mauttomastakin" kasvikesta. Samoin kaikki lämpimät kasvikset jää pois, niin kukkakaalit ym. 

Kukaan ei siis varmaan usko että tässä tosituhdissa, äijämäisessä ruuassa on yli puoli kiloa kasviksia? :D 

Aineet: 
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 iso porkkana
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
 400g jauhelihaa
4rkl tomaattipyrettä
2dl paahdettu sipuli ruokakermaa (creme bonjour)
100g sulatejuustoa
suolaa, mustapippuria, ripaus sokeria, paprikajauhetta
niin monta kananmunaa kun syöjiä. 

Raasta porkkana ja kesäkurpitsa. Pilko sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuullota kasviksia voissa kunnes vähän pehmenevät, lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää sitten tomaattipyre ja mausteet. Sitten perään kerma ja sulatejuusto. Anna hetki muhia ja tarkista maku. 
Laita seos uunivuokaan ja paista uunissa 225asteessa noin 20min. Ota vuoka uunista, kaavi lusikalla koloja jauhelihaan johon sitten kananmunat tulevat. Päälle ripaus suolaa ja pippuria.

vuoka uunista tulleena, munat juuri lisätty.
Paista vielä muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin, eli kuinka kypsiä munia haluat. 

"Perinteisesti" tätä ruokaa on  tarjottu spagetin kanssa, minkä kanssa tää olisikin ollut ihan loistavaa. Meillä syötiin keitetyn kesäperunan kanssa, paitti minä, joka söin keitetyn kukkakaalin kanssa. Mikä olikin ihan tarpeeksi kevyttä tuhdin ruuan kanssa. 

Ihan hirmuhyvää ^_^


maanantai 18. elokuuta 2014

Burgersalaatti


Tällä nimellä mä viittaan hesburgerissa saatavaan burgersalaattiin joka kehitettiin ihmisille ketkä eivät sämpylää halua syödä. Hesburger Mä en ole moneen vuoteen ko lafkassa käynyt itse syömässä, mutta tuo salaatti-idea on kiva. Mun piti tehdä siis nopeesti iltapalaa/ruokaa meille aikuisille, kun koko päivän häärätty ulkona mm nurmikonleikkuuta ym. 

Uunissa kypsyi kerrallaan jauhelihapihvit ja pekonit, samalla sain pilkottua kasvikset. Eikun tarjolle! 

Jauhelihapihvit tein niin että 250g jauhelihaa muotoilin 4 pihviksi, laitoin ne uunipellille pekonien kanssa ja paistoin n. 25min uunissa että olivat kypsiä. Heti uunistaottamisen jälkeen pihvien päälle herbamare-suolaa ja sulatejuustosiivu.
Lautaselle ensin salaattia, sitten itsetehtyä kurkkusalaattia, ananasta, punasipulirenkaita, kurkkua ja majoneesia. Siihen pihvit ja pekonit. 
Ai että on hyvää, eikä kovin kallista nyt kun salaatit on vielä suht halpoja..

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Hawaiji-pihvit

Näitä pihvejä tulee tehtyä aika ajoin, koska meillä tykätään näistä. Vähän vaihtelua tavallisiin jauhelihapihveihin. 
tarvitaan:
600g jauhelihaa
1dl korppujauhoja
2dl kermaviiliä
kananmuna
suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta
10kpl ananasrenkaita (iso purkki, esim rainbow)
10kpl yksittäin pakattua sulatejuustoviipaletta

Sekoita korppujauho, mausteet ja kermaviili, anna hetki turvota. Lisää kananmuna ja jauheliha. Jaa taikina 10 yht'suureen osaan, painele pellille kämmenen kokoisia pihvejä ja paista n. 20min 200asteisessa uunissa. Lisää sitten ananasviipale ja sulatejuusto ja laita uuniin kunnes juusto sulaa.
Tarjoile esim uusien perunoiden tai perunamuusin kanssa.

Mulla on lantturanskalaisia, paistettua herkkusieni-kevätsipuliseosta ja tomaatti-vesimeloni-feta-"salaattia".



lauantai 17. toukokuuta 2014

Pirkka lasagne

Niin, joskus on ihan ok turvautua kaupan valmisteisiin. Vai onko sittenkään. Kokeiluun meni Pirkan Lasagne, joka oli halpa ja näppärä tehdä. Tuoksu oli oikea, mutta maku.. Ihan liian teollinen mun makuuni.. Taidan vastakin tehdä kaiken vaan itse, tietää ainakin mitä saa.. Isäntä ja vanhempi tyttö kyllä tätä söi, mutta nuorempi jätti lautaselle. Hätävarana (TOSI hädässä) voi harkita tekevänsä toistekkin :D


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Taco-ilta


Monesti viikonloppuisin teemme vähän erilaisia ruokia mitä normaalisti. Jotain mikä vie enemmän aikaa tai muuten vaikeatöisempi, arkena kun ei jaksa eikä ehdi. Tyttömme toivoi tortilloita kun tykkää niistä ja ite taas viljoja välttelevänä piti keksiä muuta. Toki netistä löytyy pilvin pimein vaihtoehtoja mm kukkakaali-tortillat ym. Mutta päädyin helppoon ratkaisuun eli keräsin omat täytteeni salaatinlehdelle (cosmopilitan on ihan pop, juuri sopivasti kupera, mahtuu hyvin tavaraa) 

 Kuten kuvasta näkyy, meillä oli tarjolla paistettua jauhelihaa paprikalla, paistettua herne-maissi-paprikaa, salsaa, valkosipulimajoneesikastiketta, salaattia ja cosmopolitan-lehtiä.

Lisäksi meillä oli ihan tortilloja, joiden ohje täällä

 Salsa:

4 tomaattia
1sipuli
2valkosipulin kynttä
1 punainen chili
1 vihreä paprika 
0,5dl vettä
 suolaa
0,5tl sokeria

Pilko kasvikset ja chili pieniksi kuutioiksi. Keittele niitä kattilasa vedessä kunnes pehmenevät.  Lisää mausteet ja tarkista maku. Surauta muutaman kerran sauvasekoittimella, joukkoon saa jäädä sattumia.

Valkosipulimajoneesikastike: 

1dl majoneesia 
2dl kermaviiliä 
15cm pala kurkkua
2 valkosipulinkynttä
1tl sokeria
suolaa,  mustapippuria, persilijaa

Kokoa mieleisesi annoksia tortillalevylle tai salaatinlehdelle. 

 NAM NAM! :D

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mättöateria :D

Josku tekee mieli herkutella oikein olan takaa, mutta itse olen ehdottomasti enemmän suolaisen kuin makean ystävä. Omassa nuoruudessa ei oikeastaan ollut muita kuin hesejä ja mäkkejä joissa käytiin, nyt en moneen vuoteen ole kummassakaan ravintolassa poikennut, kun on ollut ns heseähky ;) Nykyään jotkin kebab-paikatkin tarjoavat hamppareita, mm Turun Malmin ravintola, jotka ovat isoja ja hyviä.

Turkuun on jokin aika sitten avattu uusia ravintoloita ja mm MorriSon's tarjoaa luokattoman hyviä hampurilaisaterioita, huokeaan hintaan (15-20e) Tälläisiä paikkoja ei voi mitenkään verrata esim heseen tai noihin kebabbiloiden hamppareihin. Annokset ovat valtavia ja todella hyviä, suosittelen. Lisäksi olen Turussa testannut Hiili-ravintolan hampparin joka sekin vei kielen mennessään. 

Halusin toteuttaa vastaavan makuelämysen kotona viime viikonloppuna. 





 Hamppareissa on kaksi 100g jauhelihapihviä, oltermanni-cheddaria, salaattia, punasipulia, pekonia, bbq-kastiketta, paprikamajoneesia ja tomaattia. Ranskisten kanssa oli paprikamajoneesia  ja lisänä salaattia, kurkkua tomaattia ja punasipulia. Sämpylöitä paahdoin uunissa muutaman minuutin jotta rapenivat. Vielä parempaa olisi ollut jos olisin itse tehnyt bbq-kastikkeen mutta todella hyvää oli näinkin <3 Ja perunatkin olisi voinut tehdä itse mutta halusin päästä helpolla :P





maanantai 17. helmikuuta 2014

Sosekeitto juureksista ja jauhelihasta

Tää on ihan huippuhyvää, vaikka ulkonäkö ei päätä huimaa


Tarvitaan:
lihaliemikuutio
3 pientä perunaa
2 porkkanaa
1 lanttu 
puolikas bataatti
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
250g jauhelihaa
puolikas paketti koskenlaskijaa 
2dl kermaa
suolaa, pippuria,
 0,5tl persilijaa,
1tl oreganoa

Kuori ja kuutioi peruna, porkkana, lanttu ja bataatti. Laita kattilaan ja lisää vettä kunnes juurekset juuri ja juuri peittyvät. Lisää lihaliemikuutio ja keitä noin 25min, eli kunnes kaikki juurekset ovat ihan pehmeitä (älä kaada keitinlientä pois!!). Paista jauheliha, silputtu sipuli ja valkosipuli. Sekoita jauheliha juuresten ja veden joukkoon, Soseuta. Lisää kuutiitu koskenlakija, anna pehmetä, lisää sitten kerma ja mausteet ja soseuta huolellisesti sauvasekoittimella. Oikein namia. 

Meillä nuorempi tyttö veteli 3 lautasellista,kertoo jo jotain että oli hyvää :D

tiistai 7. tammikuuta 2014

Ihanat tortillat...

...Vai mitkä lie uunissa kuorrutetut vehnälätyskät onkaan. 
Sana tortilla tarkoittaa Meksikossa maissista tehtyä lätyskää, joka siis on todennäköisesti se mistä meidän vehnälätyskä on saanut nimensä. Jos taas tilaat esim espanjalaisessa ravintolassa tortillan, saat munakkaan, joka sisältää mm perunaa ja juustoa. Jos täytät tortillan, se on burrito, jos taas taittelet, se on taco (fajitas). Tai näin kertoi internetin ihmeellinen maailma :D  

Mun tapauksesani teen niin että paistan jauhelihaa, maustan hyvin ja laitan tortillan keskelle, rullaan ja uuniin, kuorrutuksen teen Old el Paso cheddar juustodipillä



Tarvitaan: 
1pkt tortillalevyjä (8kpl/pkt) 
600g jauhelihaa
1 paprika
1sipuli
suolaa, mustapippuria, cayannepippuria, chilihiutaleita, 
1 rkl  tomaattipyrettä
0,5tl sokeria

1ps Old el paso juustodippiä
3dl maitoa
150g juustoraastetta

Paista jauheliha. Kuutioi paprika ja sipuli joukkoon. Mausta mielesi mukaan. Lisää tomaattipyre ja sokeri. Jaa jauheliha tortillalevyjen keskelle





Kääri rullalle, taita ensin "reunat" ja sitten rullalle 


Asettele kääröt uunivuokaan. 

Valmista kuorrute: 
Laita pinnoitettuun kattilaan maito ja sekoita vispilällä pussi juutokastiketta joukkoon. Kuumenna koko ajan sekoittaen.
Kaada kastike tortillojen päälle ja lisää juutoraaste. Sitten vaan uuniin 200asteeseen kunnes juusto sulaa
Tarjoile raikkaan salaatin kanssa, ovat muuten hyviä, kutsuu näitä millä nimellä vaan ;)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Jauhelihapiirakka

Itse asiassa, tälläistä en koskaan ole tehnyt :O Siis jauhelihasta piirakkaa, aina on kinkkua, tonnikalaa, kasvista tms.Tämä kuitenkin oli todella positiivinen yllätys, maistui tosi hyvälle ihan salaatin kanssa iltapalana. 



Pohja: 
125g margariinia
3dl vehnäjauhoja
0,5dl vettä

Nypi margariini ja jauho.Lisää nopeasti sekoittaen kylmä vesi joukkoon. Painele piirasvuuan reunoile ja pohjille, esipaista 225 asteessa noin 10min.

Täyte: 
250g jauhelihaa
1paprika
1 tomaatti
puolikas sipuli 
2 valkosipulin kynttä
2dl paahdettu sipuli-kermaa (creme bonjour) 
1 kananmuna
1rkl sinappia
suolaa ja mustapippuria

Paista jauheliha, sipuli ja valkosipuli. Lisää mausteet, sinappi ja kerma. Pilko kasvikset kuutioiksi, jätä paprikasta muutama rengas koristeluun. Sekoita kaikki täytteen aineet ja pistä esipaistetun pohjan päälle.

Kuorrute: 150g juustoraastetta, kirsikkatomaattisiivuja, paprikarenkaita. 

 Laita juustoraaste täytteen päälle, ja lopuksi koristele. Paista 200asteessa noin 30min

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Peppi pitkätossun voimavuoka

Tämä on meillä lähes klassikoksi noussut ruoka, ainakin lasten keskuudessa. Kopioin ohjeen suoraan vanhasta blogistani :) 




600 g jauhelihaa
1 tlkpaseerattua tomaattia
1 tl suolaa
1 lihaliemikuutio
mustapippuria
grillimaustetta
basilikaa, oreganoa, pizzamaustetta (muita mausteita maun mukaan)
15dl vettä
350 g pätkäspagettia
250 g sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija voimakas)
Laita vesi kiehumaan isoon kattilaan,lisää lihaliemi. Ruskista jauheliha, mausta. Lisää jauheliha kiehuvaan veteen. Lisää sitten tomaattimurska ja odota, että kiehuu taas kunnolla. Lisää sitten spagetti ja keitä noin 5 min. Lohko sulatejuusto ja lisää kattilaan. Kun sulatejuusto on sulanut sekaan, kaada seos isoon uunivuokaan ja paista 200 C reilu puolituntia. 



Nauti salaatin kanssa. 





maanantai 8. huhtikuuta 2013

Raejuustolaatikko

Tämä ruoka on ihan törkeän hyvää. Pitäkää mieli avoimena, tuntuu oudolta mutta maistuu esim salaatin seuralaisena ihan hirveen hyvälle.


Alkuperäisen ohjeen bongasin karppaus.infosta mutta tein omannäköisen version. Tämä voisi maistua esim muusin kanssa todella hyvälle. Annoksia tulee noin 8, sillä on todella tuhtia tavaraa!

Tarvitaan:
200g raejuustoa
600g jauhelihaa
2 isoa porkkanaa
2 isoa sipulia
1dl juustokermaa 
1dl kuohukermaa
2 kananmunaa
puolikas aurajuusto
puolikas koskenlaskija
(tai kokonainen toista juustoa :D ) 
 (suolaa) pippuria, paprikamaustetta. 
juustoraastetta

Paista jauheliha ja raastettu porkkana ja silputtu sipuli. Sekoita kaikki aineet keskenään ja lisää tarvittaessa suolaa. jutoraastetta pintaan
Paista 225asteessa puolisen tuntia/kunnes pinta saa väriä.

Tuhtia on joten tarvitsee kevyttä salaattia kylkeen, tai jotain muuta kasvista, mutta tosi hyvää :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kuorrutetut tortillat

Yksi kaunis päivä tein näitä. 
Tortillat ovat kuuluneet meidän herkkuihin jo pitkään, niitä tulee vaan tehtyä aika harvoin (myöskin) ja nyt kun vilja ei taas mulle sovi kovin hyvin niin vaihtoehdoista ei ikänä ole haittaa :D 

Tein siis tavallista tortillaa ja kaalikuorilla. 

Täyte: 
700g jauhelihaa
iso sipuli
3valkosipulinkynttä 
soijakastiketta
tomaattipyrepurkki
suolaa, tabascoa, chilijauhetta, mustapippuria, 

8pehmeää vehnätortillakuorta ja 6 isoa lehteä cosmopolitansalaattia 

 

(Cosmopolitan: Salaatti, jolla korvaat jäävuori- ja roomansalaatin kaikissa tilaisuuksissa.Voit myös käyttää salaatin "kulhomaista" lehteä tacokuoren tavoin ja täyttää sen mielitäytteelläsi, kuten tonnikalalla, katkaravuilla tai muilla maistuvilla herkuilla.
Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa erityisen Suosittu Cosmopolitan-salaatti on maukas jäävuori- ja Roomansalaatin risteytys. Cosmopolitan on tavallista roomansalaattia rapeampi Ja makeampi ja sopii siten erinomaisesti kaikkiin salaatteihin, kuten ceasarsalaattiin.)

Ajatus siitä että salaattia käytetään lämpimään ruokaan on outo, mutta koska kiinassa ja muissa aasian maissa käytetään myös kiinankaalia wokeissa ym niin päätin kokeilla.




1pss old ElPaso cheddarjuustokastike  








 200g juustoraastetta

Paista jauheliha ja sipulit pannulla. Lisää mausteet ja tomaattipyre. Lado jauheliha tasaisesti kaalien ja tortillojen päälle 


Lado käärityt tortillat uunivuokaan ja valmista cheddarkastike ohjeen mukaan (4dl maitoa+pussi kiehautetaan)


Kaada kastike tortillojen päälle ja ripottele juustoraaste. 


Paista uunissa 200asteessa kunnes juusto sulaa kauniin väriseksi. 



Toi kaalijuttu oli rumaa kuin piru mutta ai että se oli hyvää. Syödä toki piti haarukalla ja veitsellä mutta varmasti teen toistekkin. 

Me syötiin noita, salaattia ja tsazikia. :P