sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Valkosipulimajoneesi

Mä olen monta kertaa koittanut tehdä itse majoneeseja. Alkujaan innostus on varmaankin lähtenyt jostain Hesburgerin punaisen majoneesin tavoittelusta. Monet kerrat olen epäonnistunut, valkosipulimajoista on tullut jopa tulisia kun siinä maistuu liikaa valkosipuli, se juoksettuu tai muuten vaan on pahaa. 

Lisäksi monilla on ajatus että se on vaikeaa tehdä, vamaankin juuri juoksettumisen pelossa. Tällä ohjeella olen tehnyt nyt muutamia kertoja ja en ole kertaakaan epäonnistunut. 

Käytä huoneenlämpöisiä (tai kaikki on oltava samanlämpöisiä!)  tuotteita! 

1 muna
1/4tl valkoviinietikkaa
1/4tl sitruunanmehua
1rkl sokeria
1rkl sinappia
0,5 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa

Laita kananmuna ja kaikki muu paitsi öljy syvän mittakulhon pohjalle ( sauvasekoittimen kippo loistava!) Laita sauvasekoitin pohjalle, käynnistä kone ja anna surrata 5-10sekuntia. Lisää öljy nauhana koneen suratessa. Kun seos alkaa näyttää valmiilta, nosta kone hitaasti käynnissä ylös ja näin herkullinen majoneesi on valmis. Voit maustaa sen vielä esim. persiljalla tai paprikajauheella. Laita majoneesi kylmenemään jääkaappiin. Pitäisi säilyä noin viikon (siis säilyy jos säilyy)


Varoitus! Aiheuttaa pahan koukutuksen ja tulee syötyä liikaa..  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

marinblogi@gmail.com